Ajattelin kirjoittaa jotain vakavaa, jotain vakavasti otettavaa. Tyylilajini kääntyi kuitenkin tarkoitustani vastaan. Tekstini vääntyi virnuilevaksi, härnyyksi - saattaisi joku sanoa. Pitäisikö se teksti jättää julkaisematta? Pitäisikö minun yrittää vaikuttaa asiallisella tekstillä, asiallisin keinoin? Onko tekstini vihapuhetta, siinä kun on tarkoituksellinen taka-ajatus ja niitä taka-ajatuksia on minulla vielä lisää odottelemassa vuoroaan. Olenko minä vihainen mies?
On kai sitä jokaisen sisällä vihaakin. Tuskin kuitenkaan on olemassa ihmistä, joka olisi yksinomaan vihainen tai yksinomaan kiltti tai suvaitsevainen. Mielentilat tulevat ja menevät kuin muurahaiset.
Me ihmiset olemme kuulemma toinen toistemme peilejä. En tosin itse usko sitä. Pikemminkin toisessa voimme nähdä, hyväksyykö hän minun ajatteluni. Jos hän olisi peili, se olisi itsestään selvää, että samaa kuvaa hän heijastaisi. Eikä toinen ihminen ole lakmuspaperikaan. Lakmuspaperi kastetaan nesteeseen ja se neste kirjoittaa oman happamuutensa siihen paperin pintaan. Ehkä minä haluan kastaa lakmuspaperini lukijan nesteeseen ja katsoa minkä värin lukija paperiini kirjoittaa. Voi helposti käydä niin, että lukija käyttää lakmuspaperiani takmuspaperina, mutta onhan se testitulos sekin.
Kirjoitan siis tälle palstalle jatkossakin sillä naamanilmeellä minkä Luoja ja muitten ihmisten seura ovat kasvoilleni loihtineet. Jos lukijan silmissä tekstini on väriltään liian räikeä, saa sen suoraan kertoa. En loukkaannu, älköötkä loukkaantuko lukijatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti