keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Akselivalta

Asioja voi ryhmitellä erilaisin tilastollisin keinoin, kunhan ne asiat ensin jotenkin pisteyttää. Vaalien alla ja joskus muulloinkin näkee koordinaatistoja, johon poliittiset puolueet on sijoitettu sillä perusteella ovatko ne linjaltaan vasemmistolaisia vai oikeistolaisia tai ovatko ne liberaaleja vai konservatiiveja. Minä voin sananvapauteen vedoten tässä omassa blogissani kysyä miten sopivia nämä jakolinjat: vasemmisto-oikeisto tai liberaali-konservatiivi oikeastaan ovat. Mitä tarkoittaa nykyään vasemmisto ja mitä oikeisto? Mitä tarkoittaa liberaali ja millainen hahmo on konservatiivi? Kerron seuraavaksi oman näkemykseni kustakin tämmöisen koordinaatiston tason ääripäästä.

Vasemmisto. Vasemmisto tarkoittaa valtiojohtoisuutta kannattavien ihmisten joukkoa, joka esittää, että kaikki ihmiset olisivat saman arvoisia ja että palkat + muut työehdot tulisi määritellä työntekijä- ja työnantajaliittojen välisissä neuvotteluissa, ellei sitten peräti lainsäädännössä. Vasemmisto vyörää yhteiskunnan päättäviksi virkamiehiksi riittävän määrän omia ihmisiään, jotta vaaleilla valittavat uudet edustajat eivät pääsisi sotkemaan vasemmiston valmiita, monenmoisella lainsäädännöllä vahvistettuja sommitelmia. Vasemmisto esittää olevansa pienen ihmisen asialla.

Oikeisto. Oikeiston näkemyksen mukaan jokainen immeinen on oman onnensa sepittäjä. Niinpä valtion osuutta yhteiskunnassa ei kannata liioitella, vahva maanpuolustus ja tyylikäs presidentti riittävät. Tiestö olisi tietenkin oltava kunnossa, että saa paahtaa kellä siihen on varaa. Valtiojohtoisuudesta pitäisi siirtyä kansalaisten ostamiin palveluihin, joihin heillä olisi enemmän varaa, kun ei menisi verojakaan niin paljoa. (Tosin on meitä, joilta ei nykyään veroja peritä pienistä elakkeista.) Oikeisto luottaa markkinatalouden pitävän yhteiskunnan terveenä, kuten sudet ovat putsanneet Jellistounin puistoa Amerikoissa. Oikeisto on osaavan ja yritteliään ihmisen asialla.

Liberaali. Katsoin wikipediasta mitä tämä tarkoittaa. Siellä käsite oli suomennettu vapaamielisyydeksi. Vapaamielisyys taas kuuluu tarkoittavan suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja avarakatseisuutta. Suvaitsevainen ei kuulemma tyrkytä näkemyksiään muille, joten valtiojohtoisuutta edistävien puoleitten ei kuvittelisi olevan kovin suvaitsevaisia? Ennakkoluuloton ei vastustaisi muutoksia kuten esim. terveyspalvelujen yksityistämistä tai hoitohenkilöstön palkkaamista paskaduuniin ulkomailta. Avarakatseinen ihminen antaisi arvon luonnolliselle karsinnalle, jossa kaikille ei jätetä, minkä ansiosta yhteiskunnassa syntyy kilpailua ylläpitämä terve jännite, jossa köyhät nuijivat toisiaan suklaalevyn toivossa.

Konservatiivi. Konservatiivi haluaa säilyttää yhteiskunnan sellaisena, joksi aiemmin valtaapitäneet demarit ovat sen nakertaneet. Puoli-ilmainen terveydenhoito, ilmainen perustason koulutus, taulukkopalkat, ei halpatyövoimaa (mitä nyt kasvihuoneisiin ja rakennuksille ja hotelleihin) – nämä ovat konservatiisia arvoja Suomessa. Suomi suomalaisille! Tervetuloa turistimatkalle 1980-luvun hyvinvointiyhteiskuntaan, johon valtiolla ei silloinkaan ollut varaa.

Tämän tasohyppelyn jatkoksi palaan ajassa melkein viikon taaksepäin. Louhin tuolloin kirjahyllystäni esiin sinne kivettyneen teoksen, jonka sain joululahjaksi isältäni vuonna 1982. Kyseinen teos on Alkon pääjohtajan Pekka Kuusen kirja Tämä ihmisen maailma. Naukkasin siitä siivun, jossa puhuttiin kulttuurievoluutiosta.

Sanat ja käsitteet muuntuvat aikain saatossa, miksei siis myös kulttuuri ja mikäpä ei olisi kulttuuria. Yritin mielessäni asettaa koordinaatistolle tämän kulttuurievoluution. Esitin siis ihan vaatimattomasti evoluutiokoordinaattoria. Keksikää semmoiselle joku toinen nimitys, mikäli haluatte. Ajattelin, jotta x-akselina voisi olla Aika, joka lienee olennainen osa evoluutiota. Y-akseli voisi olla Kehitys. Ajan myötä kehitys kehittyy ylös- tai alaspäin. Puhelin tästä ääneen tyttärelleni, joka oli meillä viikonloppuna käymässä. Hän suhtautui aika varauksellisesti kulttuurievoluutioon kaiketi juuri siitä syystä, että kun asiat muuttuvat, ei ole helppo sanoa mihin suuntaan ne muuttuvat. Esitin, että onhan evoluutiolla suunta ja tarkoitus. Tyttäreni ei ollut tästä vakuuttunut. Väitin, että mikäli suuntaa ei olisi, toimisi evoluutio kuten laavalamppu, jossa muutoksia tapahtuu, mutta ne haipuvat pian unholaan. Myötätunnosta ajatteluani kohtaan tyttäreni myönsi, että joskus näin voi olla. Mietittyäni hetken näitä juttuja esitin, että kulttuurievoluutiota voisi kuvata koordinaatistolla, jossa olisi mukana myös z-akseli. Se määrittelisi, olisiko kehitys kulkenut kulloisenkin tarkastelijan mielestä hyvään suuntaan. Ajatukseni ei sikäli ole toimiva, että tämähän vaikuttaisi y-akselille sijoitettuihin arvoihin ja saattaisi jälkikäteen muuttaa niitten sijaintia, niin kuin vaikkapa polttomoottorien tai liukuhihnojen tai ydinenergian tai penisilliinin käyttöönoton suhteen. Mutta nämä nyt ovat vain niitä vaatimattomia pohdintoja, joita minulla omassa blogissani on sananvapauden nimissä lupa harrastaa.

Kuusen mielestä muuten onnistuneen kulttuurievoluution, siis kulttuuria menestyksekkäästi uudistavan informaation, tunnistaa siitä miten paljon se saa hyväksyjiä. Koska olen itse entinen pitkäaikaistyötön ja nykyään pieneläkeläinen, asetuin vastustamaan tätä Alkon entisen pääjohtajan näkemystä. Muistelen, että Erasmus Rotterdamilaisen teos Tyhmyyden ylistys ei ole mukana hänen poitsunsa laatimassa Erasmuksen teosten luettelossa, ja kumminkin kyseinen teos on ollut aika hyväksytty sittemmin. Säveltäjä Shostakovitshin väitetään ajatelleen, että mikäli yleisö osoittaa yksipuolisesti suosiotaan hänen uudelle sävellykselleen, on hän epäonnistunut jossakin. Vasta silloin, kun suurin osa yleisöä poistuu salista esityksen aikana ja lopuksi vain muutama on paikalla ja heistäkin vain pari taputtaa käsiään, säveltäjä arveli onnistuneensa. Niin että tiedä vaikka tämä blogini olisi hyvinkin onnistunut!

maanantai 20. elokuuta 2018

A-näkemys totuudesta

Amerikan presidentin Donald Trumpin asianajaja Giuliani filosofoi haastattelussa totuuden olemuksesta. Hän sanoi, että totuus on jonkun näkemys totuudesta. Kun haastattelija kysyi, eikö totuus sentään ole aina totuus, Giuliani vastasi, ettei totuus ole totuus.

On päivänselvää, että näkökulmat, joista tarkastelemme asioita, vaikuttavat siihen, miten asiat miellämme. Siten minun totuuteni ei välttämättä ole jonkun toisen totuus. Minusta totuus saattaa olla, että Suomen hiihto- ja yleisurheilujoukkueisiin valitaan liian vähän naisurheilijoita suhteessa valittuihin miesurheilijoihin. Olen näet sitä mieltä, että useissa lajeissa naisten puolella kansainvälinen taso on sekä matalampi että kapeampi kuin miesten puolella, joten menestymisen mahdollisuudetkin olisivat Suomen naisilla paremmat kuin Suomen miehillä. Ymmärrän, että asiasta voidaan olla muutakin mieltä. Jokaisella on mielestäni oikeus a-näkemykseen totuudesta. Ennen kaikkea on tärkeätä muistaa, että oikeus, jota pyritään toteuttamaan lain kautta, ei läheskään välttämättä tuo selville, mitä kulloinkin puitavassa asiassa on totuus.

Trumpin aikakaudesta on politiikan ammattikriitikoiden taholta alettu käyttää nimitystä totuuden jälkeinen aika. Näin harrastelijakriitikkona minulla lienee oikeus a-näkemykseeni totuudesta ja sen jälkeisestä ajasta. Mikäli otan lähtökohdaksi sen, että totuus ei ole totuus, ajautuvat niin totuutta edeltävä, totuuden aikainen kuin totuuden jälkeinenkin aika viisaustieteellisesti tarkastellen metafysiikan puolelle, jonne ne mielestäni kuuluvatkin.

Fyysillinen totuus on vaihteleva sen mukaan mistä asiaa tarkastellaan. Esimerkiksi linja-autossa istuminen ei yleensä tunnu missään, mutta linja-auton alle jääminen voi jo tuntua aika tavalla. Yksilö huomaa linja-auton musertavan painon vasta jäädessään sen painon alle. Tietysti tämäkin on ihan ok tilanne, jos yksilö on vaikka torin alle rakennetussa parkkihallissa ja linja-auto seisoo sen parkkihallin päällä. Voi se auto ajaa vaikka ympyrää siellä torilla, ei vaikuta ihmeemmin parkkihallissa taapertajaan. Näitäkin fyysillisiä tilanteita voi silputa ja nälviä vielä pienempiin ja satunnaisempiin vaihtoehtoihin, mutta en kehtaa nyt sitä tehdä. Muistutan vain, että kirkkaassa auringonvalossa musta autonkylki saattaa näyttää valkoiselta.

Totuuden SI-järjestelmä on siten vielä pitkän matkan päässä. Kyseinen matka loppuu ilman muuta monien asioitten suhteen kesken. Sitä paitsi totuuden mittayksikön nimeäminen olisi luultavasti haastavaa. Kenen mukaan totuuden mittayksikkö nimettäisiin? Olisiko mitta-asteikko samankaltainen kuin kelvineissä, joissa nolla astetta tarkoittaa absoluuttista nollapistetta? Tai tarkoittaisi, jos sellainen olisi saavutettu. Mikä olisi totuuden absoluuttinen nollapiste? Olisiko se kaikenlaisen subjektiivisen tarkastelun ulkopuolinen, konstailemattoman täsmällinen valhe? Eikö toisaalta valhekin voi olla jollekin totuus? Kyllä, kuulkaas, joulupukki on olemassa. Voisiko totuudelle määrittää ylintä mahdollista mittaa, puhdasta totuutta? Miten se määriteltäisiin? Olisiko se totta myös toisin puolin? Vai voisiko puhtaasti totta olla vain sellainen seikka, josta olisi mahdollista löytää vain yksi puoli? Tulisiko siis yksipuolisesta totuudesta täydellisen totuuden korkein huippu?

Jätän rakkaat lukijani pohtimaan näitä ja monia muita asioita, jos pohtiminen kiinnostaa. Minulla olisi pari kirjaa lukematta ja lounaskin painaa päälle.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Unkarilainen herätys

Minulta olisi voinut mennä tänä aamuna rukousaamiainen väärään kurkkuun, ellen olisi mielenlaadultani melko maltillinen.

Nautittuani jukurtin kävin kiireesti autotallissa laittamassa auton moottorin lämpiämään. Sitten tulin pikaisesti takaisin ja istahdin olohuoneen nurkkaan nojatuoliini. Radion aamuhartauden olisi pitänyt jo alkaa, mutta radiosta tulvikin vanha venäläinen iskelmä. Yritin säätää kanavaa, mutta Radio 1 tuntui olevan kateissa. Avasin tv:n ja siellä ohjelmisto oli ihan kohdillaan. Hain Radio yhtä vielä tavallista etäämpää radion säätöpalkista ja sain kuuluviin unkarinkielistä puhetta! Vasta silloin tajusin, etten ollut työntänyt virtakytkintä pohjaan asti FM-kanaville vaan se oli jäänyt AM-kanavien alueelle, josta löytyi kansainvälistä ohjelmaa.

Sain aamuhartauden lopun kuunneltua, vieläkin siellä puhuttiin viime viikon tuhkakeskiviikosta, paaston alusta ja katumuksesta. Itse aamuhartaus ei tehnyt minuun tällä kertaa ihmeempää vaikutusta. Sen sijaan se atavistinen säikähdys, joka venäjänkielisestä radiolähetyksestä minuun pulpahti, sai minut mietteliääksi. Vanhasta muistista tulin ajatelleeksi, että maani olisi kenties miehitetty! Arvatkaa ketkä olisivat olleet asialla. Vaikka säikähdys muuttui pian naureskeluksi, jäi se silti mieleeni.

Päivällä löysin Ylen uutisten nettisivuilta kuvauksen Unkarin pääministerin Viktor Orbanin puheesta kansalleen. Uutisen mukaan Orban varoitteli unkarilaisia islamin leviämisestä Eurooppaan. Hän oli puheessaan kuulemma arvellut Euroopan suurten kaupunkien olevan pian muslimienemmistöisiä. Orban oli myös uutisen mukaan pitänyt kristinuskoa Euroopan viimeisenä toivona.

Euroopan entisten kansandemokratioitten nykyiset poliittiset viestit kielivät minun nähdäkseni huolesta ja hädästä, joka on aiheutunut siitä, ettei Euroopan Unioni ole osoittautunut sellaiseksi tahoksi, joka kunnolla pitäisi huolta entisistä itäblokin maista. Monet näistä maista liittyivät kiireesti Natoon, sillä oli niitten intressissä, ettei maan alueelle synny valtatyhjiötä. Juuri valtatyhjiöt synnyttävät sotia. Nyt Nato kyllä takaa turvallisuuden, mutta ottaa siitä kunnon korvauksen. Euroopan Unioni varmaankin näyttäytyy Visegrád-maille robinhoodina, joka ottaa kaikilta mailta ja antaa etupäässä rikkaille maille. Niin kauan kuin Visegrád-maat ja niitten kaltaiset pienet, sosialismin pohjalta nousevat valtiot eivät saa tarvitsemaansa tukea taloutensa kohentamiseen, niin kauan niissä menestyvät kansallismieliset voimat. Itäisen keski-Euroopan mailla on historiallisestikin syytä olla huolissaan uusien liittoumien mukanaan tuomista uusista puuhevosista. Niitten radioista on kuulunut vieraskielistä puhetta ennenkin.

lauantai 30. joulukuuta 2017

Xmas-rated

Merry Christmas Everybody!


Let's keep on spreading the good message for all the world! We'll soon have another year in the calendar. Hope it shall turn out to be even better than this one.

torstai 17. elokuuta 2017

Oikea suora – väärin!

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi hiljattaista yhteenottoa Virginian Charlottesvillessä huomauttamalla, että väkivaltaa ja vihaa oli ollut molemmissa osapuolissa. Tämä nostatti vastalauseitten myrskyn medioissa. Ymmärtäähän tämän: ei ole nykyään oikein presidentin sanoa, että jotkut taitavat vihata oikeistoradikaaleja tai että heitäkin kohtaan on käyttädytty väkivaltaisesti.

Mistä Charlottesvillen levottomuuksissa oli kyse? Charlottesvillen kaupunki halusi ilmeisesti korostaa, ettei se kannata rotusortoa, orjuutta, rasismia tms. Tämä oli määrä toteuttaa siirtämällä kaupungin keskustassa olleesta puistosta pois Yhdysvaltain sisällissodan aikaisen kenraalin, Etelävaltioitten armeijan komentajan Robert E. Leen ratsastajapatsas. Patsas seisoi puistossa, joka Charlottesvillen kaupungin nettisivujen mukaan on nimeltään Emancipation Park (formerly known as Lee Park). Emansipaatio ja kenraalin ratsastajapatsas eivät ehkä tyylillisesti sopineet toistensa seuraan?

Kuka oli kenraali Robert E. Lee? Sen mukaan mitä eilen netistä luin, hänet tunnettiin mm. siitä, että hän jätti sisällissodan viimeisen taistelun käymättä, päätti antautua ja käski rauhan tultua sotilaittensa palata kotiin kieltäytyen siten jatkamasta taistelua sissisotana. Hän oli hyvä sotilas. Hänen mukaansa on nimetty amerikkalainen ydinsukellusvene. Patsaan poistamisen yhteydessä tunnutaan muistavan kuitenkin vain se, että hän kannatti orjakauppaa.

Orjakaupan kieltäminen oli tärkeänä syynä Yhdysvaltain sisällissodalle, jossa Etelävaltioitten lisäksi oli toisena osapuolena Pohjoisvaltiot. Suomen sisällissodassa aloitteen tehnyt osapuoli, Punaiset, kannatti sosialismia ja kärsi tappion. Yhdysvalloissa niinikään aloitteelliset Etelävaltiot kärsivät tappion. Suomessa ei ollut orjia, vaan torppareita ja muita maatyöläisiä. Suomen sisällissodan vertaaminen Yhdysvaltain sisällissotaan on kuitenkin sikäli väärin, että Yhdysvalloissa sodittiin niin kauan sitten, 1860-luvulla. Niihin aikoihin Suomi oli vielä Venäjän suuriruhtinaskunta ja maassamme vieraili Venäjän tsaari Aleksanteri II, jonka kunniaksi veistetty patsas on vieläkin Suomen keskeisimmällä aukiolla, jota ei kumminkaan ole nimetty Naisasia-aukioksi vaan on se yhäti nimeltään Senaatintori. Eri maissa on jossain määrin eri käytännöt.

Suomessa esim. Ylellä on arveltu Trumpin ottaneen kantaa oikeistoradikaalien puolesta, kun presidentti huomautti, että yhteenotossa oli kaksi osapuolta. Minustakin näytti uutiskuvien perusteella siltä, että Charlottesvillessä iskuja irtosi molemmilta osapuolilta. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa oikea suora on väärin ja vasen koukku oikein. Onhan siinä ainakin selkeä logiikka?

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Visioiden medioiden ideoiden taa

Media tarkoittaa tiedotusvälineitä. Median tarkoituksena on välittää tietoa. Se on siis eri asia kuin meedio. Meedio tarkoittaa henkilöä, joka toimii välittäjänä tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen maailman välillä. Tuonpuoleinen ei tarkoita eri mieltä olevien yhteisöä. Niinpä media ja meedio eivät voi mennä sekaisin. Luultavasti.

Mediat harjoittavat tiedonvälitystä kuten liikeyritykset harjoittavat liiketaloudellista toimintaa. Liikeyritykset yleensä tavoittelevat voittoa, niillä on sellainen idea. Median idea on myös olemassa, sitä ei vain aina niin selkeästi määritellä. Tietysti on myös liikeyrityksiä, jotka sanovat harjoittavansa liiketoimintaa asiakkaitten eduksi. Samoin on olemassa asiakkaita, jotka uskovat tähän. Siten liiketoiminta voidaankin nähdä win-win-tapahtumana, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Median ideaksi voidaan määritellä totuudenmukaisen kuvan välittäminen asioista. Tämä määritelmä on kuitenkin hauras. Sillä mikä on totuus yhdelle, se on loukkaus jollekin toiselle. Asiat näyttäytyvät kovin erilaisina eri suunnista tarkasteltuina. Jäitten lähtö on huumaava näytelmä sille, joka tarkastelee sitä rannalta, mutta aika pelottava sille, joka seisoo sulavalla jäälautalla. Tosin media harvemmin käsittelee tällaisia aiheita, ellei vaikkapa jokien jäitten hidas sulaminen aiheuta jääpatoja ja sitä tehen sitten tulvia.

Tässä olen nyt kirjoitellut aika paljon joutavia. Tarkoitus oli sanoa, että media voi myös kertoa asioista siihen sävyyn, joka edistää median oikeina pitämiä arvoja ja asioita. Media voi asettua seinämäisesti vastustamaan tiettyjä ilmiöitä maailmassa. Puhun tässä tietenkin politiikasta. Median mielestä oikein on harjoittaa keskustelevaa, poliittisen pelin sävyttämää politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jota media sitten voi repostella. Media tykkää kun se saa olla olevinaan. Media haluaa valita kukkulan kuninkaan. Kansan valitsemat edustajat voidaan vaihtaa kesken toimikauden, jos vain media saa heidät kiinni jostakin.

Puhun tässä tietysti ennen muuta maailmanpolitiikasta ja median harjoittamasta median itsensä mielestä oikeitten arvojen puolustamisesta ja median mielestä vääriä arvoja edustavien putineitten ja trumpien tuomitsemisesta. Esimerkki tältä aamulta:

Ylen toimittaja kysyi asiantuntijalta miksi Trump selittelee, ettei hänen hallintonsa ole kaaosmaisessa tilassa. Asiantuntija vastaa, että siitä tulee mieleen, että hallinnossa ilmeisesti vallitsee kaaos, koska presidentin pitää toisin väittää. Toimittaja ei kysy, voisiko presidentti oikeastaan vain kertoa medialle, ettei hänen hallinnossaan vallitse kaaos, kuten media on itse aikaisemmin väittänyt, vaan että asiat sujuvat tasaisesti. Jälkimmäinen vaihtoehto tulee minulle ensimmäisenä mieleen, koska en ole automaattisesti Trumpia vastaan.

Joko Suomen Yleisradio on muuttunut pelottavan yksisuuntaiseksi tiedonvälittäjäksi tai sitten minä olen itse jotenkin muuttunut. Ovatkohan silmäni ja korvani auenneet? Näenkö minä tuonpuoleiseen ja kuulenko edesmenneitten sukupolvien äänet? Onko minusta tullut meedio? Näihin kysymyksiin on luultavasti löydettävissä jonkinlaisia vastauksiakin, luultavasti Ylen asiantuntijoitten hypoteettisesti tarjoamat vastaukset eivät olisi samoja, jotka minulle ensimmäisenä putkahtavat mieleen.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Nation of Flaws

Kaikki ihmisolennot syntyvät viallisina ja kyvyttöminä todelliseen tasa-arvoon. Tasa-arvo on näet jo käsitteenä mahdoton, sillä ihmisolentojen viat ja puutteet ovat niin kovin erilaisia keskenään, että niitten keskeinen tasa-arvo tarkoittaisi joko meloonien vertaamista pähkinöihin tai silmien sulkemista todellisuudelta. Lähtökohtana kaikkien ihmisolentojen viallisuus on rehellisempi kuin kaikkien ihmisolentojen vapaus ja tasa-arvo, sillä meidän vikamme olemme me.

Niinkuin ihmiset ovat eriarvoisia, eri tavoin viallisia ja eri asteisesti käyttökelvottomia, ovat sitä myös kansat, kansakunnat ja valtiot. Mikä ero sitten on kansalla ja kansakunnalla, mitä siitä? Vikojen kansakunta nyt kumminkin on rehellisempi ja sellaisenaan helpommin käsitettävä yksikkö kuin on kiiltokuvamaisen kaunis vapauden ja tasa-arvon kansakunta, jossa vuohet ja lampaat einehtivät samalla rukousaamiaisella. Kansakunta, joka julistaa olevansa viallinen, viallisista yksilöistä rakentuva ja vain viallisiin valintoihin kykenevä, on ainoa kuviteltavissa oleva rehellinen kansakunta. Sen julkikuva heijastaa sen kansan todellisia ominaisuuksia, niin että televisiokuvista nähtyjen hymyilyjen ja lippulinnojen takaa ei paljastu epävakaita, viallisia yksiköitä, jotka vain vaikeuttaisivat julkikuvan yhteensovittamista katutason todellisuuteen tai kerrassaan romuttaisivat mahdollisuudet siihen. Vikojen kansakunta on sitä miltä se näyttää, kuulostaa ja miltä se tuntuu kätellessä – tai puhelimeen vastaamatta jättäessään.

Kansakunta, joka julistautuu vialliseksi, on sitä mitä se julistaa olevansa. Sen esiintymisten pontimena ei ole oman poliittisen ulkonäön ylläpitäminen vaan se tolskaa niillä keinoilla, mitkä sen viat sille suovat. Jokainen meistä on nähnyt kylläkseen jääkiekko-otteluita, joitten erätauoilla sivuun siirretyt valmentajat kertovat miten peliä pitäisi pelata. Kyllä jokainen pelaaja sen tietää, jopa iso osa katsojistakin on jyvällä. Kyse ei olekaan siitä, esitetäänkö erätauolla oikeat taktiset lääkkeet pelaajille, sillä pelaajat kyllä tietävät miten pitäisi pelata. Ongelma pelaajien näkökulmasta on siinä, että he eivät vain osaa pelata kyllin hyvin. He ovat viallisia. Tietysti vastustajakin on viallinen. Kyse jääkiekossa onkin siitä, kumpi on viallisempi. Vähemmän viallinen voittaa. Jääkiekko sopii varsin mainiosti kuvaamaan elämää yleensä. Kyllä me ihmiset tiedämme, miten pitäisi toimia, me vain emme osaa toimia niinkuin meidän pitäisi. Koska olemme viallisia. Ja koska olemme eri tavoin viallisia, emme ole tasa-arvoisia. Meillä on kullakin oma arvomme.