A-näkemys totuudesta

Amerikan presidentin Donald Trumpin asianajaja Giuliani filosofoi haastattelussa totuuden olemuksesta. Hän sanoi, että totuus on jonkun näkemys totuudesta. Kun haastattelija kysyi, eikö totuus sentään ole aina totuus, Giuliani vastasi, ettei totuus ole totuus.

On päivänselvää, että näkökulmat, joista tarkastelemme asioita, vaikuttavat siihen, miten asiat miellämme. Siten minun totuuteni ei välttämättä ole jonkun toisen totuus. Minusta totuus saattaa olla, että Suomen hiihto- ja yleisurheilujoukkueisiin valitaan liian vähän naisurheilijoita suhteessa valittuihin miesurheilijoihin. Olen näet sitä mieltä, että useissa lajeissa naisten puolella kansainvälinen taso on sekä matalampi että kapeampi kuin miesten puolella, joten menestymisen mahdollisuudetkin olisivat Suomen naisilla paremmat kuin Suomen miehillä. Ymmärrän, että asiasta voidaan olla muutakin mieltä. Jokaisella on mielestäni oikeus a-näkemykseen totuudesta. Ennen kaikkea on tärkeätä muistaa, että oikeus, jota pyritään toteuttamaan lain kautta, ei läheskään välttämättä tuo selville, mitä kulloinkin puitavassa asiassa on totuus.

Trumpin aikakaudesta on politiikan ammattikriitikoiden taholta alettu käyttää nimitystä totuuden jälkeinen aika. Näin harrastelijakriitikkona minulla lienee oikeus a-näkemykseeni totuudesta ja sen jälkeisestä ajasta. Mikäli otan lähtökohdaksi sen, että totuus ei ole totuus, ajautuvat niin totuutta edeltävä, totuuden aikainen kuin totuuden jälkeinenkin aika viisaustieteellisesti tarkastellen metafysiikan puolelle, jonne ne mielestäni kuuluvatkin.

Fyysillinen totuus on vaihteleva sen mukaan mistä asiaa tarkastellaan. Esimerkiksi linja-autossa istuminen ei yleensä tunnu missään, mutta linja-auton alle jääminen voi jo tuntua aika tavalla. Yksilö huomaa linja-auton musertavan painon vasta jäädessään sen painon alle. Tietysti tämäkin on ihan ok tilanne, jos yksilö on vaikka torin alle rakennetussa parkkihallissa ja linja-auto seisoo sen parkkihallin päällä. Voi se auto ajaa vaikka ympyrää siellä torilla, ei vaikuta ihmeemmin parkkihallissa taapertajaan. Näitäkin fyysillisiä tilanteita voi silputa ja nälviä vielä pienempiin ja satunnaisempiin vaihtoehtoihin, mutta en kehtaa nyt sitä tehdä. Muistutan vain, että kirkkaassa auringonvalossa musta autonkylki saattaa näyttää valkoiselta.

Totuuden SI-järjestelmä on siten vielä pitkän matkan päässä. Kyseinen matka loppuu ilman muuta monien asioitten suhteen kesken. Sitä paitsi totuuden mittayksikön nimeäminen olisi luultavasti haastavaa. Kenen mukaan totuuden mittayksikkö nimettäisiin? Olisiko mitta-asteikko samankaltainen kuin kelvineissä, joissa nolla astetta tarkoittaa absoluuttista nollapistetta? Tai tarkoittaisi, jos sellainen olisi saavutettu. Mikä olisi totuuden absoluuttinen nollapiste? Olisiko se kaikenlaisen subjektiivisen tarkastelun ulkopuolinen, konstailemattoman täsmällinen valhe? Eikö toisaalta valhekin voi olla jollekin totuus? Kyllä, kuulkaas, joulupukki on olemassa. Voisiko totuudelle määrittää ylintä mahdollista mittaa, puhdasta totuutta? Miten se määriteltäisiin? Olisiko se totta myös toisin puolin? Vai voisiko puhtaasti totta olla vain sellainen seikka, josta olisi mahdollista löytää vain yksi puoli? Tulisiko siis yksipuolisesta totuudesta täydellisen totuuden korkein huippu?

Jätän rakkaat lukijani pohtimaan näitä ja monia muita asioita, jos pohtiminen kiinnostaa. Minulla olisi pari kirjaa lukematta ja lounaskin painaa päälle.