Visioiden medioiden ideoiden taa

Media tarkoittaa tiedotusvälineitä. Median tarkoituksena on välittää tietoa. Se on siis eri asia kuin meedio. Meedio tarkoittaa henkilöä, joka toimii välittäjänä tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen maailman välillä. Tuonpuoleinen ei tarkoita eri mieltä olevien yhteisöä. Niinpä media ja meedio eivät voi mennä sekaisin. Luultavasti.

Mediat harjoittavat tiedonvälitystä kuten liikeyritykset harjoittavat liiketaloudellista toimintaa. Liikeyritykset yleensä tavoittelevat voittoa, niillä on sellainen idea. Median idea on myös olemassa, sitä ei vain aina niin selkeästi määritellä. Tietysti on myös liikeyrityksiä, jotka sanovat harjoittavansa liiketoimintaa asiakkaitten eduksi. Samoin on olemassa asiakkaita, jotka uskovat tähän. Siten liiketoiminta voidaankin nähdä win-win-tapahtumana, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Median ideaksi voidaan määritellä totuudenmukaisen kuvan välittäminen asioista. Tämä määritelmä on kuitenkin hauras. Sillä mikä on totuus yhdelle, se on loukkaus jollekin toiselle. Asiat näyttäytyvät kovin erilaisina eri suunnista tarkasteltuina. Jäitten lähtö on huumaava näytelmä sille, joka tarkastelee sitä rannalta, mutta aika pelottava sille, joka seisoo sulavalla jäälautalla. Tosin media harvemmin käsittelee tällaisia aiheita, ellei vaikkapa jokien jäitten hidas sulaminen aiheuta jääpatoja ja sitä tehen sitten tulvia.

Tässä olen nyt kirjoitellut aika paljon joutavia. Tarkoitus oli sanoa, että media voi myös kertoa asioista siihen sävyyn, joka edistää median oikeina pitämiä arvoja ja asioita. Media voi asettua seinämäisesti vastustamaan tiettyjä ilmiöitä maailmassa. Puhun tässä tietenkin politiikasta. Median mielestä oikein on harjoittaa keskustelevaa, poliittisen pelin sävyttämää politiikkaa. Sellaista politiikkaa, jota media sitten voi repostella. Media tykkää kun se saa olla olevinaan. Media haluaa valita kukkulan kuninkaan. Kansan valitsemat edustajat voidaan vaihtaa kesken toimikauden, jos vain media saa heidät kiinni jostakin.

Puhun tässä tietysti ennen muuta maailmanpolitiikasta ja median harjoittamasta median itsensä mielestä oikeitten arvojen puolustamisesta ja median mielestä vääriä arvoja edustavien putineitten ja trumpien tuomitsemisesta. Esimerkki tältä aamulta:

Ylen toimittaja kysyi asiantuntijalta miksi Trump selittelee, ettei hänen hallintonsa ole kaaosmaisessa tilassa. Asiantuntija vastaa, että siitä tulee mieleen, että hallinnossa ilmeisesti vallitsee kaaos, koska presidentin pitää toisin väittää. Toimittaja ei kysy, voisiko presidentti oikeastaan vain kertoa medialle, ettei hänen hallinnossaan vallitse kaaos, kuten media on itse aikaisemmin väittänyt, vaan että asiat sujuvat tasaisesti. Jälkimmäinen vaihtoehto tulee minulle ensimmäisenä mieleen, koska en ole automaattisesti Trumpia vastaan.

Joko Suomen Yleisradio on muuttunut pelottavan yksisuuntaiseksi tiedonvälittäjäksi tai sitten minä olen itse jotenkin muuttunut. Ovatkohan silmäni ja korvani auenneet? Näenkö minä tuonpuoleiseen ja kuulenko edesmenneitten sukupolvien äänet? Onko minusta tullut meedio? Näihin kysymyksiin on luultavasti löydettävissä jonkinlaisia vastauksiakin, luultavasti Ylen asiantuntijoitten hypoteettisesti tarjoamat vastaukset eivät olisi samoja, jotka minulle ensimmäisenä putkahtavat mieleen.

Nation of Flaws

Kaikki ihmisolennot syntyvät viallisina ja kyvyttöminä todelliseen tasa-arvoon. Tasa-arvo on näet jo käsitteenä mahdoton, sillä ihmisolentojen viat ja puutteet ovat niin kovin erilaisia keskenään, että niitten keskeinen tasa-arvo tarkoittaisi joko meloonien vertaamista pähkinöihin tai silmien sulkemista todellisuudelta. Lähtökohtana kaikkien ihmisolentojen viallisuus on rehellisempi kuin kaikkien ihmisolentojen vapaus ja tasa-arvo, sillä meidän vikamme olemme me.

Niinkuin ihmiset ovat eriarvoisia, eri tavoin viallisia ja eri asteisesti käyttökelvottomia, ovat sitä myös kansat, kansakunnat ja valtiot. Mikä ero sitten on kansalla ja kansakunnalla, mitä siitä? Vikojen kansakunta nyt kumminkin on rehellisempi ja sellaisenaan helpommin käsitettävä yksikkö kuin on kiiltokuvamaisen kaunis vapauden ja tasa-arvon kansakunta, jossa vuohet ja lampaat einehtivät samalla rukousaamiaisella. Kansakunta, joka julistaa olevansa viallinen, viallisista yksilöistä rakentuva ja vain viallisiin valintoihin kykenevä, on ainoa kuviteltavissa oleva rehellinen kansakunta. Sen julkikuva heijastaa sen kansan todellisia ominaisuuksia, niin että televisiokuvista nähtyjen hymyilyjen ja lippulinnojen takaa ei paljastu epävakaita, viallisia yksiköitä, jotka vain vaikeuttaisivat julkikuvan yhteensovittamista katutason todellisuuteen tai kerrassaan romuttaisivat mahdollisuudet siihen. Vikojen kansakunta on sitä miltä se näyttää, kuulostaa ja miltä se tuntuu kätellessä – tai puhelimeen vastaamatta jättäessään.

Kansakunta, joka julistautuu vialliseksi, on sitä mitä se julistaa olevansa. Sen esiintymisten pontimena ei ole oman poliittisen ulkonäön ylläpitäminen vaan se tolskaa niillä keinoilla, mitkä sen viat sille suovat. Jokainen meistä on nähnyt kylläkseen jääkiekko-otteluita, joitten erätauoilla sivuun siirretyt valmentajat kertovat miten peliä pitäisi pelata. Kyllä jokainen pelaaja sen tietää, jopa iso osa katsojistakin on jyvällä. Kyse ei olekaan siitä, esitetäänkö erätauolla oikeat taktiset lääkkeet pelaajille, sillä pelaajat kyllä tietävät miten pitäisi pelata. Ongelma pelaajien näkökulmasta on siinä, että he eivät vain osaa pelata kyllin hyvin. He ovat viallisia. Tietysti vastustajakin on viallinen. Kyse jääkiekossa onkin siitä, kumpi on viallisempi. Vähemmän viallinen voittaa. Jääkiekko sopii varsin mainiosti kuvaamaan elämää yleensä. Kyllä me ihmiset tiedämme, miten pitäisi toimia, me vain emme osaa toimia niinkuin meidän pitäisi. Koska olemme viallisia. Ja koska olemme eri tavoin viallisia, emme ole tasa-arvoisia. Meillä on kullakin oma arvomme.