Luin Ylen uutisten nettisivuilta alakouluikäisistä pojista, jotka olivat itse keksineet itselleen rentoutumiskeinon. Pojat olivat pyytäneet saada käydä levolla välitunnilla. Saatuaan olla hetken pötköllään pojat olivat paitsi virkistyneet myös rauhoittuneet, niin että tunneilla he olivat paremmin malttaneet seurata opetusta.
Asiantuntija arveli lastenkin olevan nykyään stressaantuneita ja tarvitsevan ylimääräisiä lepohetkiä. Tietenkin voi olla, että kyseiset pojat ovat vain kotonaan valvoneet liikaa, jolloin unen puutetta on syntynyt.
Levottomuutta muistan omilta kouluvuosiltani myös. Liikunnanope kysyi joskus liikuntatunnilla, onko meillä ollut koe edellisellä tunnilla, kun riehakasta käytöstä esiintyi liikunnan aikana. Meillä oli ollut ainekirjoitus – siis samantapainen keskittymistä vaativa tapaus kuin koe.
Asiantuntijan arvelussa voi siis olla perää. Lapsilta vaaditaan yhtä sun toista ja on aina vaadittu. Syynä ei tarvitse olla yhteiskunnan lisääntyneet vaatimukset, ilmiö on ehkä sama eri aikoina, joskin eri syistä kumpuava. Ennen lapsilta saatettiin vaatia jopa työntekoa koulupäivän aikana, nykyajan vaatimuksena on samankaltaisuus.
Lasten on pienestä pitäen omaksuttava aikataulutettu elämäntapa. Ennen alakoulua lapset viedään varhaiskasvatukseen eli päiväkotiin, jossa heitä koulutetaan käyttäytymään samankaltaisesti kuin muut lapset. Voisinpa jopa väittää, että lapset muotitetaan ellei peräti tuotteistetaan.
Kun omat lapseni olivat päiväkoti-ikäisiä, vein heidät päiväkotiin yhtenä päivänä viikossa aamuisin. Eräänä aamuna minulle sanottiin jotakin, jota minun oli vaikeata uskoa todeksi. Päiväkodin johtaja esitti minulle, että en päiväkotiaamuina tarjoaisi lapsille ruokaa kotona, sillä nyt he päiväkotiin tuotuina eivät olleet enää nälkäisiä, jolloin toiset lapsetkaan eivät meinanneet suostua syömään aamupalaa, joka heille päiväkodissa tarjottiin. Ihmettelin tätä ihan kauhiasti. Olisiko minun siis kotona pitänyt itse nauttia aamiainen, mutta sanoa lapsille, että te saatte ruokaa sitten päiväkodissa?! Arvatkaa suostuinko ehdotukseen.
Kun lapseni sitten olivat alakouluikäisiä, pääsin seuraamaan alakoulun joulujuhlaa. Etupenkistä katselin miten koululuokka lauloi jotain joululaulua rivissä. He näyttivät kaikki suhtautuvan tilanteeseen niin eri tavoin, että minut valtasi melkein pakokauhu, kun aloin kuvitella miten eri tavoin opettajain pitäisi heidät kohdata. Lapset eivät ole samanlaisia keskenään, pitääkö heidät samankaltaistaa?
Kun olen valmistellut erilaisia muovisia ja pahvisia pakkauksia kierrätykseen, olen suureksi kenkutuksekseni todennut miten monenlaisiin pakkauksiin tavarat on pitänyt pakata. Ymmärrän sen, että pakkaukset on yritetty suunnitella toisistaan erottuviksi ja houkutteleviksi. Kierrätyksen kannalta olisi kuitenkin helpompaa, mikäli pakkaukset olisivat samankaltaisia, sisäkkäin meneviä ja siten helposti kierrätettäviä. Pakkausmateriaalit voisi kernaasti samankaltaistaa, eivät ne siitä kieroon kasva tai ala ronkua välituntilepoa.
Pakkaukset saa tuotteistaa, lapsia ei.
